Jaakko toivonen biography definition
Jaakko toivonen biography definition wikipedia!
Jaakko Toivonen (BA) on Pohjois-Pohjanmaalta Raahesta lähtöisin oleva tanssitaiteilija. Hän on valmistunut koreografiksi Rotterdamin Codarts tanssiakatemiasta ja tehnyt ammattikoreografin töitä vuodesta 2001 lähtien.
Jaakko toivonen biography definition
Toivonen siirtyy Tanssiteatteri Raatikkoon Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellisen johtajan työstä. Raatikon nykyinen teatterinjohtaja Marja Korhola jää eläkkeelle vuoden 2022 alkupuolella.
Tanssiteatteri Raatikon Kannatusyhdistys ry:n hallitus on valinnut teatterin johtoon koreografin, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus tanssin kentällä toimimisesta.
Jaakko Toivonen on valmistunut koreografiksi arvostetusta Rotterdamin Codarts tanssiakatemiasta vuonna 2001. Valmistumisestaan lähtien hän on toiminut koreografina ja esiintyjänä ammattiryhmissä, vapaalla kentällä, televisiossa ja musiikkiteatteriesityksissä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Toivonen on tehnyt tiivistä yhteistyötä ryhmissä, jotka tuottavat teatteria, tanssia ja yleisötyötä nimenomaan lapsille